Ilmoittautuminen kauden 2026–2027 rippikouluun

Seurakunta lähettää elokuussa jäsenilleen kutsun rippikouluun ja julkaisee verkkoesitteen, jossa kerrotaan yleisesti rippikoulusta ja erilaisista vaihtoehdoista sen suorittamiseen. Esitteessä kerrotaan eri ripareiden ajankohdat sekä ohjeet ilmoittautumiseen. 

Rippikouluun voi tulla, vaikka ei olisi kirkon jäsen. Kuitenkin konfirmaatio edellyttää sen että nuori tulisi olla kastettu ennen konfirmaatiopäivää.

Mikäli et jostain syystä saanut esitettä tai kirjettä rippikouluun tai et kuulu kirkkoon voit ladata rippikouluesitteen TÄSTÄLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja rippikoulukirjeen  TÄSTÄLinkki avautuu uudessa välilehdessä (Avautuu PDF TIEDOSTONA)

Hakuvaiheessa voit esittää kaksi toivetta rippikoulusi suorittamisen ajankohdasta omien suunnitelmiesi mukaan. Rippikouluun ilmoittautuu noin 100 nuorta, ja valitettavasti kaikki eivät pääse ensimmäiseen toiveeseensa. Kyse ei ole nopeuskilpailusta; kaikki määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset ovat samanarvoisia.Kuitenkin erityistarpeet otetaan huomioon ryhmäjakoja tehdessä.

Muualla kuin seurakunnassamme rippikoulunsa käyvien tulee myös ilmoittautua oheisen linkin kautta.

Ryhmäjaot julkaistaan viikolla 41. Tieto lähetetään nuorelle ja hänen huoltajalleen tekstiviestillä tai sähköpostilla ilmoittautumisen yhteydessä annettuihin tietoihin.

Ilmoittautumislinkki 

VOIT ILMOITTAUTUA RIPPIKOULUUN TÄSTÄ. Ilmoittautminen alkaa 1.9. ja päättyy 30.9.

Riparivaihtoehdot 

Kevätrippikoulu

Kevätrippikoulu lyhyempi leiri sekä päiväopetus yhdistettynä yhteen. Ryhmä kokoontuu ennakkojaksolla normaalisti mutta intensiivijakso jakautuu päiväopetukseen viikolla 10 sekä lyhyeen leirijaksoon to-su 6.5.-9.5. joka järjestetään Portaanpään opistolla, Lapinlahdella. Leirijaksolla ei siis tarvitse jäädä yöpymään vaan voi lähteä yöksi kotiin. Lisätietoa Kevätrippikoulusta löydät täältä. Intensiivi jakso toiminnaltaa on samankaltainen kun kesän rippileiritkin. 

Kevätrippikoulu on loistava vaihtoehto jos leirillä yöpyminen on hankalaa tai nuorella on haasteita ison ryhmän kanssa. 

Kesänrippileirit

Lapinlahden- Varpaisjärven seurakunnassa järjestetään kolme rippileiriä. Kesä 1 (Leirikeskuksena on Portanpään kristillinen opisto) Kesä 2 (Leirikeskuksena Iisaaren leirikeskus) ja Kesä 3 (Leirikeskuksena Hirsikankaan leirikeskus) 

Leiririppikouluissa ollaan yhdessä koko leirijaksonajan. Leiriin kuuluu opetusta koko ryhmällä, pienryhmissä toimimista, pelejä, jumalanpalveluksia, hässäköitä ja muuta ohjelmaa. Leirielämän sujuminen vaatii leirielämään sopeutumista sekä hallita leirillä vaadittavia taitoja. 

Rippikoulun valinnassa huomioitavia asioita

  • Rippikouluvaihtoehtoja mietittäessä on hyvä tiedostaa, että kesänleirille osallistuakseen nuoren tulee: kyetä majoittumaan samassa huoneessa muiden nuorten kanssa vaikka he eivät olisi entuudestaan tuttuja. Nuoren tulee huolehtia itsenäisesti hygieniastaan, syömisestään ja lääkkeistään, sekä pystyä noudattamaan leirin sääntöjä ja aikatauluja. Leirin sääntöjen laiminlyönti ja päihteiden käyttö johtavat leirin keskeytymiseen.
     
  • Mahdollisen sairauden oireiden pitää olla riittävällä tavalla hallinnassa, sillä leirillä ei ole töissä terveydenhuollon ammattilaista , eivätkä ohjaajat voi keskitää resursseja yhden nuoren haasteisiin. Tässä tilanteessa on hyvä miettiä olisiko Kevätrippikoulu parempi vaihtoehto
     
  • Leirin aikana rippikoululaisen huoltajan (tai huoltajan ilmoittaman muun aikuisen) tulee olla tavoitettavissa. Esimerkiksi sairastapauksissa nuoren täytyy olla mahdollista tulla kotiin kesken leirin.

Rippikouluun liittyvät materiaalit

Jos et ole seurakunnan jäsen, mutta haluat käydä rippikoulun tai et saanut kirjettä seurakunnalta, voit tulostaa rippikoulukirjeen, osallistujakortin ja muita materiaaleja välilehdestä ''Materiaalit''. 

Jos sinua huoletta rippileirin maksaminen lisätietoa maksuhuojennuksesta saat kohdasta Taloudellinen tuki rippikouluun. Linkki sivulle löytyy alta

Lämpimästi tervetuloa rippikouluun ja yhteiselle matkalle!

Ota yhteyttä

nuorisotyönohjaaja
Mykkäläntie 6
73100 Lapinlahti

Työkenttänä Lapinlahden alue