Uutiset
-
Risut, roskat ja männynkävyt siivotaan pois talkoilla hautausmailta toukokuussa
Ylä-Savon seurakuntayhtymän hautausmailla siivoustalkoot käynnistyvät aikaisen kevään myötä viikkoa aiemmin kuin yleensä. Ensimmäiset talkoot ovat jo toukokuun alussa. Siivoustalkoot jouduttavat hautausmaiden saattamista kesäkuntoon. Yhteisöllisen tekemisen lomassa tulevat tutuksi myös hautausmaalla syntyvän jätteen lajittelu ja kierrätysasiat.
23.4.2025 13.22
-
Kaksi puuta – Viisaita sanoja ja musiikkia parisuhteesta -parisuhdeilta Iisalmessa
Kaksi puuta -parisuhdeillassa Iisalmen Lippuniemen seurakuntakodilla torstaina 8.5. klo 17–19 pysähdytään parisuhteen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen vahvistamisen äärelle. Ilta rakentuu livemusiikille ja asiantuntijaosuuksille.
22.4.2025 12.31
-
Ehdota juhlatunnusta Iisalmen v. 2027 herättäjäjuhlille
Iisalmessa järjestetään herättäjäjuhlat 2.–4.7.2027. Juhlaorganisaatio pyytää nyt alueen ihmisiä ehdottamaan juhlatunnusta Iisalmen herättäjäjuhlille. Tunnuslause koostu muutamasta sanasta, jotka välittävät vahvan positiivisen viestin, sopivat kenties Iisalmen ihmeeseen ja iisalmelaisuuteen sekä tähän aikaan. Tunnuslauseeseen voi ottaa pohjaa Siionin virsistä, virsikirjasta tai Raamatusta. Juhlille voi ehdottaa tunnusta 17.5. mennessä.
22.4.2025 11.15
-
Pääsiäistervehdys 2025
Kristillinen käsitys toivosta perustuu paradoksaalisella tavalla historialle ja ihmeelle. Molemmille.
Yhtäältä evankeliumit kertovat todellisesta historiasta, Jeesus Nasaretilaisen elämästä ja opetuksista. Tätä ei muuta se tosiasia, että evankeliumit jouduttiin kokoamaan monista, osin sirpalemaisistakin palapelin palasista.22.4.2025 10.58
-
Yhteisen kirkkoneuvoston esityslista 29.4.2025 kokoukseen
Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee kokouksessaan mm. hallintojohtajan virkaan liittyviä muutoksia, talousarviomuutoksia ja herättäjäjuhlien pääsihteerin palkkaamista.
17.4.2025 12.20
-
Friikoolin messu tulee taas
Friikoolin messu tulee uudelleen ilahduttamaan hengellisen kansanmusiikin ystäviä Pohjois-Savossa. Varpaisjärven kivikirkon ja Puijon seurakunnan kuorot yhdessä Kaskikuusen ja Ylä-Savon pelimannien ja laulajien kanssa tuovat tämän kahteen pohjalaiseen polskasävelmään pohjautuvan messun kevään aikana Varpaisjärvelle ja Kuopioon ja ensi syksyn aikana muutamiin muihin kirkkoihin.
9.4.2025 12.37
-
Ilmoitus vaalipöytäkirjan nähtävillä olosta
Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunnan vaalilautakunta on vahvistanut kirkkoherranvaalin 2025 tulokset kokouksessaan 30.3.2025.
31.3.2025 09.43
-
Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittiin Olli Viitaniemi
Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittiin Olli Viitaniemi, joka sai vaaleissa 402 ääntä. Toinen ehdokas, Anne Pulkka sai 120 ääntä. Äänestysprosentti on 10,38. Ääniä annettiin yhteensä 527 kappaletta, joista 5 hylättiin.
30.3.2025 20.21
-
Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokoustiedote 25.3.2025
Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa päätettiin mm. hyväksyä seurakuntayhtymän päivitetty taloussääntö, kiinteistötoimen määrärahojen nettoylitys ja Varpaisjärven seurakunnan määrärahaylitys vuodelta 2024. Ennen kokousta järjestetyssä metsäseminaarissa kuultiin alustuksia liittyen metsien suojelusta tehtyyn aloitteeseen.
26.3.2025 09.12
-
Seurakuntalaiset päättävät äänestämällä onko uusi kirkkoherra Olli Viitaniemi vai Anne Pulkka
Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunnan kirkkoherran vaalin ennakkoäänestys käynnistyy maanantaina 24.3.2025. Sunnuntaina, vaalipäivänä 30.3.2025 selviää, onko seurakunnan uusi kirkkoherra Olli Viitaniemi vai Anne Pulkka. Tule äänestämään ja vaikuttamaan vaalien lopputulokseen!
20.3.2025 15.01