Uutiset 

Uutislistaukseen

Olli Viitaniemen työhakemus seurakuntalaisille

Seurakuntalaiset voivat tutustua työhakemuksen kautta ehdokkaan ajatuksiin johtamisesta, omista vahvuuksista ja kehittämisen paikoista. 

Olli Viitaniemi.

Miksi haet tämän seurakunnan kirkkoherraksi?

Kirkon työntekijänä koen kutsumuksekseni hakeutua tehtäviin, joissa voin parhaiten olla hyödyksi kirkolle laiminlyömättä kuitenkaan perhettäni. Haluan tehdä töitä hyvin johdetussa seurakunnassa – mikäli tämä toteutuu parhaiten siten, että omia vahvuuksiani ja ammattitaitoani hyödynnetään kirkkoherran tehtäviin, olen valmis tarttumaan haasteeseen. Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunnan kirkkoherran virkaan hain, koska seurakunta on työssäkäyntietäisyydellä kodistani Kuopiossa, tunnen alueen hengellisyyden historiaa keväällä valmistuvan kirkkohistorian alan väitöstutkimukseni myötä ja olen seuraavaksi motivoitunut tutkimaan seurakunnan hengellisyyden tulevaisuutta yhdessä työtoverien, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa.         

Miten kuvaisit Lapinlahden–Varpaisjärven seurakuntaa tällä hetkellä?

Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunta on kuin tuvan pirttipöydän päälle koottu LEGO-linnoitus, joka on syntynyt yhdistämällä pöydän eri päissä ahertaneiden rakentelijoiden tuotokset yhdeksi kokonaisuudeksi mahdollisimman pienin muutoksin. Lopputulos ei ole vielä aivan saumaton kokonaisuus. Koska palikoita on rajallisesti, pitäisi sieltä täältä vanhaa uskaltaa vielä purkaa, jotta yhteistä uutta saisi koottua tilalle. Tämä ei ole helppoa, koska tunneside aiempiin rakennelmiin ja niihin omin käsin aseteltuihin palikoihin on vahva. Yhteisen työnäyn löytymistä edistää, mikäli rakentelijat katsovat kokonaisuutta itselleen uudesta kulmasta pirttipöydän toiselta puolelta. Osalle tämä näkökulman vaihto on innostavaa, toiset taas ovat juurtuneet pirttipöydän äärelle tietylle istumapaikalle, mikä on inhimillistä ja ymmärrettävää. Kokonaisuutta viimeisteltäessä myös näiden paikkauskollisten tarpeet tulee huomioida, jotta oma kirkontorni näkyy heidän vinkkelistään jatkossakin tutussa kulmassa.   

Mitkä ovat sinun vahvuudet kirkkoherrana nimenomaan johtamisen alueella?

Ammatillisia vahvuuksiani ovat pitkä kokemus seurakuntapapin työstä ja sielunhoidosta, laaja-alainen teologian ja savolaisen kansanelämän tuntemus, avaruudellinen hahmotuskyky, luova ongelmanratkaisutaito sekä hyvät tunne- ja vuorovaikutustaidot. Koen, että kirkkoherrana olen voinut hyödyntää näitä vahvuuksiani erityisesti henkilöstön johtamisessa ja muutosjohtamisessa. Uskoisin että pidemmän päälle minulla voisi olla annettavaa myös seurakunnan hengellisenä johtajana sekä jumalanpalveluselämän kehittäjänä.

Mitkä näet kirkkoherrana kehittämisen kohteiksi nimenomaan omassa johtamisessa?

Akuutein kehittämisen kohde liittyy itseni johtamiseen, ajankäytön hallintaan sekä tehokkaiden arkirutiinien luomiseen. Paljon opittavaa on vielä seurakunnan talousasioiden, viestinnän, hallintomenettelyn ja päätöksenteon laillisuusvalvonnan johtamisessa.

Olli Viitaniemi

Vaalisivut osoitteessa lapinlahden-varpaisjarvenseurakunta.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

18.3.2025 12.56